Vierailu Kotilaituriin

Muutama viikko sitten lauantaina lapset jäivät isänsä kanssa kotiin ja pääsin pitkästä aikaa ihan yksin kaupungille. Koska tällaiset hetket ovat harvinaista herkkua, päätin ottaa kaiken tuosta ajasta irti ja vierailla saman päivän aikana myös Kotilaiturissa, jonne olen haaveillut pääseväni jo pidemmän aikaa.




Aikataulut perheessä eivät vain ole antaneet myöten, sillä viikolla on lähes mahdottomuus ehtiä miehen töiden jälkeen Ilmarisiin ja viikonloput puolestaan ovat olleet miltei koko kesän täynnä ohjelmaa. Toki olisin voinut napata lapset mukaan ja autoilla Lietoon, mutta kaikki joilla on ollut tai on alle neljävuotiaita lapsia tietävät, että silloin asioinnista ei tule käytännössä yhtään mitään.

Nyt kun sain kokonaisen päivän käyttööni ilman, että täytyi murehtia jonkun muun ruokailuista, vessakäynneistä, vaipanvaihdosta tai päiväuniajasta, minulla oli ruhtinaallisesti aikaa vain itselleni ja kierrellä ja katsella kaikessa rauhassa.






Kotilaituri-liikkeessä yhdistyy ihanasti lankakauppa sisustusliikkeeseen, mikä on varmasti syy miksi se on mielestäni yksi Turun alueen parhaimmista sisustusputiikeista. Lankakaupan puolelta löytyy omaan rakkaaseen harrastukseen ihania lankoja, sillä lankavalikoima on yllättävän laaja liikkeen koko huomioonottaen. Toinen toistaan ihanampia lankoja, joita voisi hypistellä, ihastella ja fiilistellä tovin jos toisenkin. Ehdottomasti sellainen paikka, jossa herkästi tulee tehtyä heräteostoja, vaikka etukäteen olisikin päättänyt ettei osta ainuttakaan uutta lankakerää tai -vyyhtiä kotona olevien jatkoksi. Mutta niin siinä nytkin kävi, että pakko sieltä oli lankaa ostaa. Sen verran sain hillittyä itseäni, että ostin vain muutaman kerän pehmoista merinovillalankaa kuopuksen vaarinliiviä varten, vaikka hipelöinkin mm. Madelinetoshin ihania lankoja.





Heräteostot jatkuvat muuten helposti myös sisustustavaroiden puolella. Omaa silmää ja sisustusmakua miellyttävät tällä hetkellä graafisten linjojen, mustan, valkoisen ja harmaan sävyjen lisäksi myös erilaiset luonnonmateriaalit ja -sävyt. Tähän kuvaukseen sopii lähes kaikki Kotilaiturin tuotteet, joista olisin voinut hankkia useita meille kotiinkin. Puun, pellavan ja vihreän sävyt yhdistettynä mustaan. Viherkasvit, korit, lasipurkit ja kynttilät. Esineet, tavarat ja astiat oli upeasti laitettu esille ja koko liikkeessä vallitsee mukava fiilis ja tunnelma. Lankojen ja sisustustuotteiden lisäksi liikkeestä löytyy myös mm. Friendtexin malliston vaatteita ja Becksöndergaardin ihania huiveja.





Ja kaiken kauniin tietenkin täydentää mahtava asiakaspalvelu!

Lankojen lisäksi hankin Kotilaiturista uuden riisikorin lankakoriksi ja keskeneräisille neuletöille sekä muutaman Sköna Tingin ihanan julisteen. Julisteet odottavat vielä kehyksiä, sillä kaiken kiireen keskellä ei aikaa ole riittänyt sopivien kehyksien metsästämiseen. Taitaa olla Ikea-reissu taas tulossa. Julisteista kenties siis lisää myöhemmin, kun kehykset on hankittu ja taulut on seinällä!


6 kommenttia

  1. Kiitos vierailustasi ja niin kauniista sanoista <3
    Lämmittää kovasti, kun kauppani ilahduttaa ja suuntaat sinne omana vapaapäivänäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Kauppasi on aivan ihana, käyttäisin milloin vain vapaapäiväni sinne tuloon. :) Jos asuisin sielläpäin, kävisin taatusti myös teidän neulontailloissa! :)

      Poista
  2. Kotilaituri on ihana paikka! Kivaa, hiukan erilaista tavaraa, jota ei löydä ihan jokaisesta sisustuskaupasta. Esillepanot ovat kauniita ja niistä saa hyviä ideoita kotiinkin ja Katilta löytyy aina bonusideoita tuotteiden käyttämiseen.

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat! Oi oi oi, tänne pitää mennä käymään :) Sitten Kati nähdään <3
    Iloista tiistaita :)

    http://merikapteeninvaimo.blogspot.fi/

    VastaaPoista